Torppa News

1-2004

  

 

http://www.hmpk.com 

 

Tervehdystä Torppalaiset !!!

Aurinko paistaa jo mukavasti ja päivät on pidentyneet, ilmatkin alkaa jo lämpenemään…No sehän on vain merkki keväästä, tulevasta kesästä ja tietenkin moottoripyöräilystä. Viime keväästä onkin ehtinyt tapahtua paljon, on juhlittu Torpan 30-vuotissynttäreitä, on käyty museossa, kerhorallissa ja tehty monenmoista…unohtamatta surullista muuttoa pois Vuosaaresta.  Vuosi on ollut rankka niin teille jäsenille, kuin meille hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle. Olemme joutuneet tekemään vaikeita ratkaisuja ja päätöksiä pienessä ajassa ja kaikille ratkaisut eivät tietenkään ole ollut mieluisia mutta parhaamme olemme yrittäneet tehdä. Osa jäsenistä on saanut (ainakin sihteeriltä) kiukkuisia vastauksia ja kommentteja mutta vakavilta ”kriisi” tilanteilta on vältytty.

Tapanilassa paikat alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa mutta tekemistä vieläkin riittää, jos jokainen tekisi vähän kerhon eteen töitä, olisi paikat kesäksi kunnossa ja kerhollakin viihtyisi vieläkin paremmin. Nyt kun pyöräilykausi on alkamassa, muistakaahan, kun ajelette kerhon lähistöllä, niin ajellaan sen mukaisesti, ettei ”naapurit” häiriinny… turhat kaasun vääntelyt jätetään muualle, niin ei tule lähistön asukkaiden kanssa turhia ongelmia.

Kerhon toiminta tulee jatkossakin muuttumaan ja jäseniltä toivotaan edelleen enemmän aktiivisuutta ja tiettyjä velvoitteita, kuten esim. avaimen omaavat pitävät kaksi kertaa vuodessa valvontavuoron. On ikävää, jos joudutaan aikuisille ihmisille huomauttamaan valvontavuoron hoitamisesta, joten pidetään jokainen itse huoli siitä, että homma hoidetaan asiallisesti.

Koska nyt joudutaan kerhotilasta maksamaan vuokraa, on myös selvää, että kerhon ”rahakirstua” joudutaan vahtimaan ahkerasti, myös kaikki hankinnat kerhotilaan tullaan miettimään tarkasti, joten pidetään entistä parempaa huolta kerhon yhteisistä tavaroista. Samoin kerhotilan kunnossa pysyminen on meidän jokaisen huomioitava, kun toimitaan ja remontoidaan pyöriä kerholla.

Toivottavasti tapaamme tulevan kevään ja kesän aikana kerholla ja keksimme yhdessä mukavaa toimintaa moottoripyörien parissa. Turvallisia ajokilometrejä ja mukavaa kevään jatkoa !!

Terv. Sihteeri Niina Kettula

Ps. mikäli yhteystietosi on muuttunut, ilmoittelethan minulle siitä joko  puhelimitse: 040-7251 745 tekstiviestinä/soittaen tai sähköpostilla: sihteeri@hmpk.com

Vuodenvaihteen tapahtumat johtivat pikaisee muuttoon, mutta onneksi se on jo takana päin.  Seurakuntayhtymän toimenpiteet maakauppojen toteuttamiseksi Vuosaaren kartanon maiden osalta käynnistyi hitaasti ja vastaavasti Helsingin kaupunki vaati käsittämätöntä vuokraa huonokuntoisista tiloistaan. Syksyllä nimetty toimikunta toimi riepästi ja löysi kuin löysikin kerholle uuden kotipaikan.  Loppujen lopuksi tällä pystyttiin välttämään ylenpalttiset vuokrakulut.  Onneksi kerholaisetkin olivat ilahduttavasti muutojärjestelyjä hoitamassa. 

Helsingin kaupunki ei ole HMPK:ta kokonaan unohtamassa, vaan tukee yhä nuorisotoimintaa avustuksin.  Koska nimikkotila ei ole maksanut kerholle mitään ja nyt joudutaan makasamaan täyttä vuokraa, eikä kaupungin tuki tätä läheskään kokonaan korvaa, tämä joudutaan ottamaan huomioon tämän vuoden budjetissa.  Kannattaa siis tulla vuosikokoukseen, jossa tämäkin asia päätetään.

Uuden kotipaikan nimiehdotuskilpailun äänestys päättyi helmikuun lopussa ja selvä voittaja oli Torppa!  Se sai seitsemän ääntä.  Toiseksi tuli Motorppa neljällä äänellä.  Uutta tilaa kutsutaan siis Torpaksi ja Motorppa jää historian arkistoihin.

Tulevan ajokauden ensimmäiset virittelyt on viritelty Läskiäisissä muutama viikko sitten.  Kilometrikisa alkaa vuosikokouksesta ja päättyy ajokauden päättäjäisiin.  Tällä kertaa kilometrilistaa pidetään Torpan seinällä.

Tilanne Motoparkissa on tällä hetkellä ympäristölupa-asian valitustilanteen takia varsin epäselvä.  Viime vuonna saadusta ympäristöluvasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka ratkaisua voi vain arvailla.  Koska ei ole tiedossa, milloin ratkaisu valitukseen saadaan ja millaiseksi ympäristölupa muotoutuu, radan pitäjä antaa viikonloppuaikoja rajoitetusti pääasiassa vain suurille tapahtumille.  Viikolla aikoja saisi hyvin ja edullisesti.  Toiveita päästä ajamaan Motoparkkiin ei ole kokonaan menetetty, mutta vähän viime tinkaan se menee.   Tämän takia keväinen ajo- ja käsittelyharjoittelu järjestetään Tattarisuolla.  Harjoituksen aiheina jarrutus, väistö, pujottelu, hidasajo yms. entiseen tyyliin.

Uutena ohjelmanumerona otetaan käyttöön ilta-ajelu keskiviikkoisin.  Kokoontuminen Torpalla 17:30, josta ajetaan alle 100km:n lenkki johonkin kahvilaan, näyttelyyn tai muuhun paikkaan.  Torpalle jätetään kohdepaikan tiedot ja kartta, joten paikalle voi tulla omaankin tahtiin.  Ensimmäinen järjestetään ajoharjoitteluviikonlopun jälkeen 19.5.

Enduroharrastuksen tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä Porvoolaisten kanssa.  Heillä olisi käytettävissä ratapohja tähän tarkoitukseen.  Asiasta kannatta kysellä lisää Tervikseltä.

Torppatorin järjestelyihin tarvitaan henkilökuntaa!  Mitä enemmän tästä saadaan tuottoa, sitä halvemmalla jäsenistön maksuilla selvitään.  Lisätietoja seuraavassa tiedotteessa, kerhon kotisivulta ja puheenjohtajalta.  Kaikki innolla mukaan!

Muuton jäljiltä kaappeja on vapaana; sekä isoja (enduro) että pieniä.  Kaappeja saa anomalla hallitukselta hintaan 15€ pieni/vuosi ja iso 20€/vuosi.

 

VUOSIKOKOUS
torpalla la 3.4 klo 14:00
.

Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm.:

·   Vuoden 2003 tilinpäätös ja vastuuvapaus.

·   Valitaan uudet hallitukseen jäsenet erovuorossa olevien tilalle, joita ovat Niina Kettula, Tomi Mäkelä ja Mauri Tuusa.  Lisäksi valitaan varajäsenet, jotka nyt ovat Timo Ala-Heikkilä, Matti Kemppi, Kari Saari ja Risto Tervakorpi, joka toimii myös endurovastaavana.

·   Päätetään kerhon rahankäytöstä toimintavuodella 2004 (=budjetti ja jäsenmaksut) ja toiminnasta.

·   Muina asioina mm. muutoksia nykyisiin sääntöihin.

Kokouksessa käsiteltävät asiakirjat ovat esillä Torpalla.

Lisäksi keskustelua Torpan tulevaisuudesta ja tulevasta toiminnasta.

Kahvitarjoilu.

Kaikki mukaan vaikuttamaan!

Kerhon pitkäaikainen varapuheenjohtaja ja perustajajäsen Benu täytti 10. tammikuuta 60 vuotta.  Kerholaiset pistivät kolehtikuoren kiertämään ja niillä hommattiin hopeinen voiveitsi.  Tarina juontaajokin vuosi sitten ajokauden päättäjäisiin, jossa Benulta katosi se maailman paras voiveitsi.  Onnea vaan vieläkin ja menestystä!

 

 

Tulevassa ohjelmistossa ainakin seuraavaa:

·   Vuosikokous 3.4.

·   Torppatori 17.4.

·   Ajo- ja käsittelyharjoittelu Tattarisuolla 15.5 ja 16.5 klo 8:00-12:00.

·   Avajaisajelu 15.5 klo 14:00 lähtö Tapanilasta ja paluu samaan paikkaan.  Illalla nyyttikestit Torpalla.  Ottakaa pikku purtavaa mukaan.

·   Kesärallina Ressu-Meeting 23-25.7 Somerolla.

Nyt alkaa olla jo kiire saada myöhässä olevat syyshuollot loppuun!  Ajokausi on jo ihan ovella.

Torpan hallitus.

Haluatko Torppa newsin sähköisessä muodossa?  Pistä postia osoitteesseen tied@hmpk.com, niin säästetään jatkossa postikuluissa.  Seuraathan kerhon verkkosivua http://www.hmpk.com, josta saat uusimmat tiedotteet.