Torppa News

6-2003

  

 

http://www.hmpk.com 

 

Terve torppalaiset!   

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi syyskuussa Vuosaaren kartanon puistoalueen ympäristöä koskevan yleiskaavan, joten kartanoa koskeva maakauppa etenee suunnitelmien mukaan ja Motorppa on siirtymässä Helsingin seurakuntayhtymän omistukseen vuodenvaihteessa.  Kanavat seurakuntayhtymään on pidetty auki siirtymäkauden junailuksi kaikkien kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Syksyn ylimääräisessä kokouksessa päätettiin perustaa toimikunta etsimään ratkaisua Torpan toimitilakysymykseen.  Hallitus pyrkii lyhyellä tähtäyksellä järjestämään siirtymäajan järjestelyt torppalaisten kannalta helpoimmalla tavalla.  Tällä tietoa voimme pitää tilaa 30.6.2004 saakka, joskaan lisävuosi ei ole vielä pois suljettu.  Talvisäilytys saadaan tällä tavalla hoidettua tuttuun tyyliin ja säilytystilaa on vielä muutamalle moottoripyörälle. 

Toimikunta koostuu henkilöistä Mikko Laakso, Risto Tervakorpi, Jari Puustinen, Markku Savolainen, Tommi Kettula ja Timo Tuuliniemi.  Kaikki vähänkin järkevät ja mahdolliset toimitilat kannattaa saattaa tämän toimikunnan tietoon.  Nykyisellään pohditaan jopa omien toimitilojen ostamista. 

Ajokauden päättäjäiset pidettiin Palvaanjärvellä Taavetissa.  Ohjelamaa oli aina saunomisesta elävän ravintolamusiikkiin.  Jännittävän tikanheittokisan, joka koostui kolmesta kierroksen tuloksen mukaisesta luokittelusta ja heikoin tulos ulos -kierroksista, voitti lopulta Tossavainen.  Seuraavat sijat menivät Kinderille ja Tuonoselle.  Kilometrikisan tulokset: 

1.      Veikko Junnonaho   17512 km

2.      Ilpo Alanko                9241 km

3.      Niina Kettula             1023 km

Onnea voittajille!

Kerhon sihteeri on ERITYISEN HUOLISSAAN TORPAN SIIVOUKSESTA.  Valvontavuoroja on pidetty ilman, että yhtäkään roskakoria on tyhjennetty saati sitten, että sisätiloja olisi lakaistu.   Näin on käynyt pääsääntöisesti.  Onneksi joitakin poikkeuksia on. 

Siispä tarkoitus on, että joka kerta, kun Torpan tiloja käytetään, ne jätetään siistissä kunnossa seuraaville.  Tämä tarkoittaa työkalujen paikoilleen laittamista ja lattian lakaisua.  Tätä seurataan jatkossa tarkasti.

Tunteeko kukaan kylmälaiteasentajaa tai ketään, joka osaa korjata kylmälaitteita?  Torpan limuautomaatin kompressori ei toimi, minkä takia automaatista saa vain lämmintä limua.  Käypänen vaihtolaitekin otetaan vastaan.  Ilmoitukset puheenjohtajalle pj@hmpk.com.

Tulevassa ohjelmistossa ainakin seuraavaa: 

·         Mikroautoradan kunnostustalkoot 25.10 klo 10-14 Tattarisuolla. 

·         Kerhoilta 4.11; aiheena Fennian vakuutusesittely. 

·         Enskaradan kunnostustalkoot 15.11.2003 klo.11:00. 

·         Glögi-ilta 14.12 klo 16:00 Torpalla. 

·         Läskiäiset 6.3.2004 klo 18:00 Molly Malonesissa. 

·         Torppatori suunnitteilla toukokuussa. 

·         Ajoharjoittelu ja rata-ajopäivä loppukeväällä. 

Kelien puolesta tämä kausi alkaa jo olla ohi, mutta seuraava kausi on sitäkin nopeammin edessä!  Nyt kannattaakin panostaa ensi vuoden suunnitelmiin. 

Torpan hallitus. 

Haluatko Torppa newsin sähköisessä muodossa?  Pistä postia osoitteesseen tied@hmpk.com, niin säästetään jatkossa postikuluissa.  Näin aluksi toimitamme Torppa Newsin vielä jonkun aikaa myös paperimuodossa.